Joulukalenterin 5. luukku

Tiesitkö, että hevosen sydän on tehty kuin huippu-urheilijalle. Levossa hevosen sydän lyö noin 30-40 kertaa minuutissa ja pumppaa noin 1-1,5 litraa verta eteenpäin per lyönti. Rasituksessa maksimisyke voi nousta jopa 210-240 lyöntiin minuutissa, jolloin sydämen minuutissa pumppaama verenmäärä voi nousta jopa 240 litraan. Myös hevosilla tavataan sydänsairauksia, tyypillisemmin potilas tuodaan tutkimuksiin auskultaatiossa todetun sivuäänen tai rytmihäiriön takia. Kliiniset sydänsairauden oireet todetaan hevosella, sydämen valtavan reservin takia, usein vasta sairauden loppuvaiheessa.

IMG_87.jpg

Joulukalenterin 4. luukku

Pääntauti on hevosilla esiintyvä erittäin tarttuva hengitystieinfektio. Taudin aiheuttaja on Streptococcus equi subsp equi- bakteeri. Taudille on ominaista paiseiden muodostuminen leuanalusimusolmukkeisiin sekä korkea kuume ja sierainvuoto. Tautia tavataan etenkin nuorilla hevosilla, mutta sitä esiintyy myös aikuisilla hevosilla. Vaikka bakteeri elää hevosessa, säilyy se myös hetken aikaa ympäristössä. Tänä vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että bakteeri voi säilyä pitkään etenkin kylmässä ja kosteassa ympäristössä, pidempään kuin aiemmin on oletettu (jopa kuukauden). Tämä on hyvä huomioida, mikäli tautia tavataan tallilla. Ympäristöstä bakteeri voidaan tuhota desinfektioaineilla.

Durham AE, Hall YS, Kulp L, Underwood C. A study of the environmental survival of Streptococcus equi subspecies equi. Equine Vet J. 2018:50(6):861-4.

https://www.evira.fi/…/esitteet/elaimet/hevosen_paantauti_0…

20181201_170232.jpg

Joulukalenterin 3. luukku

Tiesitkö, että hevosen silmät ovat ainutlaatuiset niiden suuren koon ja sijaintinsa takia. Pään sivuilla olevien silmien avulla hevonen näkee laajasti ympärilleen jättäen kuitenkin pienen sokean alueen niin suoraan hevosen eteen kuin taakse. Silmien sijainti ja suuri koko ei ainoastaan ole etu, vaan se tekee myös silmät, hieman ulkonevana rakenteena, alttiiksi vaurioille. Akuuttien vaurioiden lisäksi hevosilla esiintyy myös muita silmäsairauksia. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan silmäsairaudet voivat olla luultua yleisimpiä yli 15-vuotiailla hevosilla. Oireet voivat olla hankalasti havaittavissa ja jäädä sen takia huomaamatta, vaikka silmätutkimuksessa näkyisikin jo muutoksia. Mikäli siis epäilet, että ikääntyvällä hevosellasi voisi olla puutteita näkökyvyssä tai hevosella on toistuvia lieviä silmäoireita (kuten esim eritys), kannattaa silmät tarkastaa silmäsairauksien poissulkemiseksi.

Malalana F, McGowan TW, Ireland JL, Pinchbeck GL, McGowan CM. Prevalence of owner-reported ocular problems and veterinary ocular findings in a population of horses aged ≥15 years. Equine Vet J. First published: 06 August 2018.

IMG_494.jpg

Joulukalenterin 2. luukku

Ontumat ovat yksi tyypillisemmistä syistä, minkä takia hevonen tuodaan klinikalle tutkittavaksi. Takajalan ontuman taustalla voi olla mm kintereestä tai hankositeen yläosasta tuleva kipu. Tänä vuonna tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että kintereen aluetta kipuilevilla hevosilla takajalan varvas-akselin kulmaus oli pienempi (ns taaksepäin taipunut varvas-akseli) kuin terveillä kontrollihevosilla, millä voi olla vaikutusta ontumaan. Tämän alueen kiputiloissa olisikin tärkeää tarkistaa varvas-akseli ja tehdä tarvittaessa muutokset myös hevosen kengitykseen.

Pezzanite L, Bass L, Kawcak C, Goodrich L, Moorman V. The relationship between sagittal hoof conformation and hindlimb lameness in the horse. First published: 25 November 2018.

IMG_277.jpg

Hevossairaalan joulukalenteri, 1. luukku

Tule mukaan seuraamaan Hyvinkään Hevossairaalan joulukalenteria. Joulukalenterissa on luvassa pieniä tietoiskuja hevosista, ajankohtaisista tutkimuksista sekä Hevossairaalan toiminnasta.

JOULUKALENTERIN 1. LUUKKU
Tiesitkö, että hevosen mahalaukku on hevosen kokoon nähden varsin pieni, n 15 litran kokoinen. Mahalaukku jakautuu kahteen erilaiseen osaan, ylempään ns keratinisoituneeseen osaan sekä alempaan ns rauhasosaan. Mahahaavat ovat yleinen vaiva hevosilla. Haavaumia voidaan tavata mahalaukun molemmissa osissa sekä ohutsuolen alkuosassa. Mahahaavojen hoitoon vaikuttavat haavan sijainti, sillä eri osissa tavattavien haavojen syntymekanismi eroaa toisistaan. Mahahaavat voidaan todeta mahalaukun tähystyksellä, jota varten hevosen tulee paastota 16 tuntia

20181201_090653.jpg

Uudet aseet taistelussa melanoomaa vastaan 

Melanoomat ovat yleisiä ihokasvaimia kimohevosilla ja niitä esiintyy vain äärimmäisen harvoin muun värisillä hevosilla. Melanoomakasvaimen ulkonäkö on hyvin tyypillinen ja siten helposti tunnistettavissa. Se on yleensä pyöreä, koholla oleva ja musta. Koko voi olla nuppineulanpään kokoisesta jopa useiden kymmenien senttien kokoiseen. Melanoomia alkaa ilmestyä yleensä 5 vuoden iässä ja 15 vuoden iässä 80% kimohevosilla on näkyviä melanoomakasvaimia. Useimmiten kasvaimet ovat hännän alla ja peräaukon sekä sukupuolielinten ympärillä. Kasvaimia voi myös olla pään alueella, erityisesti huulissa ja sylkirauhasissa. Melanoomat kasvavat pikkuhiljaa suuremmiksi ja infektoituvat herkästi, ovat mahdollisesti kipeitä ja vuotavat sekä saattavat jopa tukkia peräsuolen. Useimmat melanoomat eivät lähetä etäpesäkkeitä muihin elimiin, mutta tämäkin on mahdollista. 

Valitettavasti melanooman kehittymistä ei voi estää millään lailla. Toisin kun ihmisillä, auringonvalolle altistumisen ei ajatella lisäävän melanooman syntymistä. Tosin hevoset, joilla on vuotavia kasvaimia vaativat suojaa ötököitä vastaan vähentämään haavaumien infektoitumisriskiä. 

Melanooman hoidon uudet tuulet 

Nykyään voimme tarjota uuden aseen melanoomia vastaan, immunoterapian. Siinä tarkoituksena on saada elimistö hylkimään kasvainta ja sitä kautta pysäyttää kasvainten kasvu tai jopa saada ne pienenemään/häviämään täysin. Tämän hoitomuodon isot hyödyt ovat sen turvallisuus sekä se, että se tehoaa hevosen kaikkiin melanoomakasvaimiin yhtäaikaisesti. Tällä hetkellä Suomessa on saatavilla kaksi hieman erilailla toimivaa rokotetta, Oncept ja APAVAC. 

Hyvinkään Hevossairaalassa hoidetaan tällä hetkellä yhtä hevosta APAVAC-rokotteella. Tällä 17-vuotiaalla kimoruunalla oli ollut jo jonkin aikaa liikkumishaluttomuutta ja muita ruuansulatuskanavavaivaan liittyviä oireita. Ähkyn yhteydessä huomattiin peräsuolessa olevan melanooma-kasvaimen kasvaneen niin suureksi, että se häiritsi/esti hevosen ulostamista. Kasvainta oli pienennetty ensin kirurgisesti ja tämän jälkeen aloitettiin APAVAC-rokotteet. Hevonen on saanut nyt useamman rokotesarjan ja kasvain on pienentynyt merkittävästi kooltaan. Jää nähtäväksi pitääkö rokotteita jatkaa hevosen loppuelämän kuten Onceptia, mutta tällä hetkellä sekä omistaja että eläinlääkäri ovat varovaisen toiveikkaita. Tästä hevosesta mainittakoon vielä se, että sen ansiosta saatiin myös Oncept-rokotteelle luvat Suomessa :)

camillolaidun.jpg

Melanoomat ovat useimmiten kimohevosten vaivoja

camillo.jpg

Melanoomat löytyvät usein hännän alta, tällä hevosella myös peräsuolen sisäpuolelta

Jonnasta tupla-diplomaatti!!

Tänään juhlimme eläinlääkäriämme Jonna Jokisaloa, joka on saanut valmiiksi toisen amerikkalaisen erikoistumistutkintonsa. Jonna oli ennestään amerikkalainen hevosten sisätautispesialisti (Diplomate ACVIM) ja nyt siis myös amerikkalainen hevosten tehohoitospesialisti (Diplomate ACVECC). Jonna on ensimmäisen pohjoismaalainen hevoseläinlääkäri, joka on suorittanut tämä vaativan tutkinnon. 

Hevoseläinlääkäreillä on kolme tapaa erikoistua. Suomessa voi suorittaa hevossairauksien erikoiseläinlääkäritutkinnon. Britannissa voi tehdä kapeampialaisia erikoistumistutkintoja ns. sertifikaatteja esim. ortopediassa. Arvostetuimmat erikoistumistutkinnot ovat eurooppalaiset ja amerikkalaiset diplomaattitutkinnot. Hevosilla diplomaattitutkintoja voi suorittaa kirurgiassa, sisätaudeissa, lisääntymistieteessä ja tehohoidossa. Diplomaattitutkintoon kuuluu 3-vuotinen harjoittelujakso tähän soveltuvassa hevossairaalassa, julkaisu kansaivälisessä eläinlääketieteenalan lehdessä sekä vaativa tentti. 

ONNEA JONNA!



Kira ja Olli SEP-päivillä

Suomen Eläinlääkäripraktikot ry järjesti koulutuspäivät Naantalissa 17.-18.3.                   

Hyvinkään Hevossairaalan Olli Mäkelä ja Kira Kanerva olivat koulutuksessa hakemassa lisäoppia kilpahevosten hoidosta ja lääkinnästä sekä ylempien hengitysteiden ongelmista.

 

Näin alkuvuodesta on jokaisen kilpailijan ja hevosenomistajan hyvä kerrata lääkityssäännöt sekä tarkistaa mahdolliset uudet sääntömuutokset.

Ratsut: http://inside.fei.org/fei/cleansport/horses

Ratsut: http://www.ratsastus.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/ratsastajainliitto/embeds/ratsastajainliittowwwstructure/231273_KS_I_2018_muokattu12032018.pdf

Ravurit: http://www.hippos.fi/raviurheilu/ravihevonen/ravihevosen_hyvinvointiohjelma/ravihevosen_laakinta/laakintaohje

 

PÄIVYSTYS

Tänään se alkaa, nimittäin Hyvinkään Hevossairaalan kiertävä päivystys. Jatkossa hoidamme akuutteja potilastapauksia suoraan kotitallilla keski-uudenmaan alueella päivystysaikana.

Erikseen sovittaessa hevonen voidaan tutkia ja hoitaa sairaalalla ja kotiuttaa tutkimusten jälkeen. Päivystysaluetta ovat ainakin Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi, Vihti, Nurmijärvi, Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula, Kerava ja Sipoo. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan hoidamme myös kauempana olevia potilaita esim. Riihimäen, Mäntsälän, Lopen ja Hausjärven alueella. 

Tavoitatte meidät vuorokauden ympäri tutusta numerosta 0600- 182 81.

Oikein ihanaa ystävänpäivää kaikille!