Kasvuhäiriöt hevosilla
Hevosella voi perinnöllisten, ruokinnan ja trauman seurauksena syntyä niveliin irtopaloja. Osa nivelten irtopaloista on seurausta kasvuhäiriöstä, jolloin muutoksia syntyy varsan nopean kasvun aikana. Useimmiten kasvuhäiriöpala jää löyhän siteen avulla alkuperäiseen paikkaansa. Kappale saattaa irrota kokonaan, kun nivelpintoihin kohdistuu painerasitusta. Osa irronneista kappaleista on harmittomia, mutta osa saattaa raapia kulumauria nivelpintoihin ja aiheuttaa kroonista niveltulehdusta ja kipua. Hevosilla nivelrikko nivelten irtopalojen aiheuttamana on harvinaista. Tavallisimmin irtopaloja esiintyy hevosilla kinnernivelessä, vuohisnivelessä ja takapolvessa. Muutosten sijainti vaikuttaa hoitoon ja ennusteeseen. Kliinisesti oireilevan ja hevosella mahdollisesti tulevaisuudessa haitalliset irtopalat poistetaan usein tähystysleikkauksella ennen hevosen aktiiviuraa.
Röntgenkuvaaminen on tavallisin tapa todeta irtopaloja. Ultraäänitutkimuksesta voi olla lisäapua, jos röntgenkuvalla ei voida poissulkea irtopalaa. Nivelten kasvuhäiriömuutoksia voi syntyä jo muutaman kuukauden ikäisille varsoilla, mutta vauriot voivat vielä korjaantua ennen kuin varsa on puolentoista vuoden ikäinen. Tämän takia alle 18 kk:n ikäisiä varsoja ei yleensä kuvata tai hoideta kasvuhäiriön takia ellei varsalla ole nivelturvotusta tai ontumaa.
Irtopalojen syntyyn vaikuttavat muun muassa ruokinta, ympäristötekijät ja geenit. Varsan voimakas väkirehupitoinen ruokintaa altistaa kasvuhäiriöille. Ympäristötekijöistä epäsäännöllinen liikunta altistaa kasvuhäiriöille. Perinnöllisyydellä on myös suuri merkitys. Kasvuhäiriöiden esiintyvyyttä yritetään vähentää jalostuksella valitsemalla siitokseen mahdollisimman terveitä yksilöitä ja siksi oriiden röntgenkuvaus ennen kantakirjausta on useilla roduilla vaatimuksena. Kasvuhäiriöperäisiä irtopaloja esiintyy yleisesti lämminverisillä ratsuilla ja ravureilla. Suomenhevosilla nivelten irtopalat ovat harvinaisempia ja poneilla kasvuhäiriöperäisiä irtopaloja ei esiinny juuri lainkaan.
Kinnernivelessä kasvuhäiriöt ovat koipiluun keskiharjanteessa, koipiluun kehräksessä ja telaluussa. Tyypillinen oire on nivelen täyttyminen. Kintereen irtopaloissa todetaan harvoin ontumaa paitsi jos irtopala raaputtaa nivelpintaa. Sekä koipiluun keskiharjanteen että telaluun irtopalat voivat olla hyvin kookkaita ja aiheuttaa voimakasta nivelen täyttymistä ja ärsytystä. Suurienkin irtopalojen poiston jälkeen ennuste urheiluhevoseksi on erinomainen. Oireisilla irtopalojen pistoa suositellaan melko varhaisessa vaiheessa, jotta vältytään nivelkapselin venymiseltä ja nivelen krooniselta turvotukselta poisto-operaation jälkeen.
Vuohisnivelessä irtopalat ovat vuohisnivelen etuosassa säären etupinnan keskiharjanteessa, vuohisluun yläetupinnalla tai vuohisnivelen takaosassa vuohisluun ylätakapinnan ja nuljuluun välissä. Kaikkia vuohisnivelen irtopaloja ei pidetä kasvuhäiriöperäisinä. Kasvuajan traumaa pidetään vuohisnivelessä merkittävänä muutosten aiheuttajana. Vuohisnivelen etupinnan irtopalat usein poistetaan ennaltaehkäisevästi, jos palat voivat aiheuttaa kulumauria nivelpintaan. Vuohisnivelen takapinnan irtopalat voivat aiheuttaa joillekin suoritushevosille ongelmia, mutta pääsääntöisesti ratsuilla niiden merkitystä suorituskykyyn pidetään vähäisenä.
Takapolvessa kasvuhäiriömuutoksia esiintyy reisiluun telassa. Takapolvi voi vuotiailla varsoilla olla hyvinkin voimakkaasti täyttynyt ja varsa ontuu. Muutoksia voi kuitenkin esiintyä myös oireettomilla aikuisilla hevosilla. Kasvuhäiriömuutokset ovat usein keskiosassa ulompaa reisiluun telaa ja voivat olla hyvin suuria. Palan koko ja paikka vaikuttavat hoidon ennusteeseen. Usein palat ovat hieman sivussa polvilumpiourasta ja ennuste niiden poiston jälkeen on hyvä, Jos kuitenkin pala on hyvin kookas, on ennuste huonompi.
Olli Mäkelä ELT